Luonto elpyy niittyjen avulla Pahtavaarassa

Elokuun lopulla ennallistimme Sodankylän Pahtavaarassa noin kahden aarin kokoisen alueen, jolle oli keväällä laadittu suunnitelmat ja haettu koeluvat. Alue demonstroi, miten heikentyneiden tai tuhoutuneiden ekosysteemien elpymistä voidaan tukea rikastushiekka-alueella.

Luonnon ennallistamisessa tavoitteena on parantaa ekosysteemien palautumiskykyä, rakennetta ja toimintoja. Samalla luonnon monimuotoisuus lisääntyy.

Hyödynsimme suunnitelman laadinnassa aiempien Biopeitto-hankkeiden kasvillisuus- ja kasvualustakokeiden oppeja ja demoalueen luonnollisia korkeusvaihteluja.

Ennallistaminen alkoi elokuun lopulla (kuva).

Sulamis- ja sadevedet ovat vuosien saatossa muokanneet rikastushiekkaan purku-uomia, joissa vesi viipyy aika-ajoin myös kesällä.

Uomasta muodostui uuden ekosysteemin kostein paju- ja koivuvyöhyke, jonka reunalle istutimme ja kylvimme laikuiksi tulvaniityillä esiintyviä lajeja, kuten mesiangervoa ja metsäkurjenpolvea.

Tulvaniittyvyöhykettä rajaa tuoreen niityn kasvillisuus, jonka tyyppilajeiksi valitsimme puna-ailakin ja päivänkakkaran (kuva). Alueelle muodostunut matala törmä tarjosi kasvupaikan kuivien ketojen lajistolle, kuten kissankellolle ja kultapiiskulle.

Törmän yhteen laitaan levitimme niittykasvisilppua, joka monipuolistaa lajistoa. Niittysilpusta kasvillisuuden palauttamisessa on saatu lupaavia tuloksia Kevitsassa. Korostimme alueen luonnonmukaisuutta lähimetsistä kerätyillä lahopuilla, kivillä ja kannoilla. Purku-uomaan sijoitettiin kiviä ja kantoja viivyttämään veden kulkua. Kantoja ja lahopuita sijoitettiin myös muualle sienten kasvualustoiksi ja hyönteisten pesäpaikoiksi (kuva). Istutimme puita ja pensaita alueen laidoille monipuolistamaan ekosysteemin rakennetta.

Aluetta halkoo kasvualustaseoksia, joiden ravinnemäärät ja pH vaihtelevat. Tavoitteemme on selvittää, mikä kasvualustaseos sopii parhaiten eri vyöhykkeiden lajistolle. Niittyjen kasvillisuus kehittyy mm. ilmaston, maalajien ja ravinteisuuden mukaan ja sitä seurataan tulevina kesänä. Maapuihin ympätään ensi vuonna sienirihmastoja.

We use cookies to improve your experience and to help us understand how you use our site. Please refer to our cookie notice and privacy statement for more information regarding cookies and other third-party tracking that may be enabled.

Yhteystiedot:

etunimi.sukunimi@luke.fi

etunimi.sukunimi@gtk.fi

© 2024 Uutiskirje 2/2024

Intuit Mailchimp logo